Tuota kysymystä olen useasti
pyöritellyt mielessäni. Milloin koin ensi kertaa jonkinlaista
eroottis- tai seksuaalissävytteistä vetoa itseäni vanhempia naisia
kohtaan? Mitään yksittäistä hetkeä tai naista en ole pystynyt
muistamaan eikä sellaista ehkä olekaan, mutta hyvin varhain tämä
kiinnostukseni on jo alkanut. Pääteltäköön se vaikka
seuraavasta.
Olin ehkä noin kymmenvuotias
ala-asteen koululainen kun sain välillä ajaa yksin bussilla
keskustaan ja käydä ostoksilla City-Sokoksella. Pidemmälle ei
ollut lupa mennä kaupungilla. Kun pääsin bussilla keskustaan niin
minulla oli aivan erityinen reitti mitä pitkin kuljin sisään
Sokokselle. Menin nimittäin aina sisään siitä ovesta jonka
jälkeen oli pakko kulkea koko kemikalio-osaston läpi. Ihailin
nimittäin suuresti sen osaston myyjiä. Nuo ihanaiset korkokengissä
ja viimeisen päälle meikattuina olevat myyjät valmiina auttamaan
naisasiakkaita meikkien valinnassa. Ihailin heitä suuresti ja jo
heidän tuoksunsa oli hyvin puoleensa vetävää nuorelle pojalle.
Samanlaisia huoliteltuja aikuisia naisia näin heidän lisäkseen
jokseenkin vain kerran viikossa televisiossa saksalaisdekkareiden
hienostorouvina.
Ala-asteella en niinkään muista
kokeneeni seksuaalista vetovoimaa opettajiani kohtaan. Toisin oli
sitten yläasteella murrosiän alettua kunnolla. Silloin mielessäni
pyöri käsittämätön määrä seksuaalisia fantasioita
naisopettajia kohtaan. Teini-ikä oli näiden ajatusten osalta
melkoista ilotulitusta. Toki haaveilin ainakin yhtä paljon myös
omanikäisistäni tytöistä. Mutta vanhempien naisten
naisellisuudessa oli jotain suurta tytöistä eroavaa vetovoimaa. Kai
se on eräänlaista kielletyn hedelmän houkutusta.
Mutta aika monta vuotta ehti vielä
noista vuosista kulua ennen kuin pääsin oikeasti peuhaamaan
aikuisen naisen kanssa. Ehkä hyväkin niin vaikka tilaisuuden tullen
olisin kyllä kokeillut jo huomattavasti aikaisemmin, aivan varmasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti